Lukijat

perjantai 24. tammikuuta 2014

Vastauksia lukemista koskeviin kysymyksiin



Mustikkakummun Anna haastoi minut vastaamaan lukemista ja kirjoja koskeviin kysymyksiin. Annalla on kirjablogi ja olen myös lukenut Annan itsen kirjoittamia tekstejä (mutta niitä en tässä paljasta). Meillä näkyy myös olevan osittain samanlainen kirjallisuusmaku. Vastaan näihin kysymyksiin lähinnä vapaa-ajan lukemisen näkökulmasta, sillä työlukemista on paljon ja monenlaista.

1. Missä ja mihin aikaan vuorokaudesta yleensä luet?
Kotona ja matkoilla, iltaisin, usein ennen nukkumaan menoa luen sivun tai pari. Toki lomalla luen myös päivällä. Työlukemisia en laske tähän. Sen vuoksi romaanien lukeminen on vähentynyt viime vuosina - valitettavasti.

2. Kerro jokin lapsuuden lukumuistosi.

Tämän maininnan ansaitsee ensimmäisen kirjan lukeminen, koska se on jäänyt mieleen niin selkeästi. Ensimmäinen lukemani kirja oli Annikki Setälän Pikkunoita. Opin lukemaan  koulussa ensimmäisellä luokalla, nähtävästi joskus joulun tienoilla. Koulussa oli myös pieni kirjasto, josta sai lainata kirjoja. Lukemaan oppiminen avasi oven uuteen, mielenkiintoiseen maailmaan.

3. Luetko runoja, ja jos luet, niin kuka on suosikkirunoilijasi?

Luen joskus, en kovin usein. Suosikkirunoilijaa minulla ei oikeastaan ole, mutta tässä muutama: Aila Meriluoto, Nils-Aslak Valkeapää, Risto Rasa, Dan Andersson, Rakel Liehu.

4. Perinteinen kirja, äänikirja vai e-kirja? Miksi?

Luen mieluiten perinteisiä kirjoja, koska ne eivät vaadi mitään erityisiä laitteita. Olen "lukenut" äänikirjoina toistaikseksi vain saksankielisiä kirjoja. E-kirja on varmaan hyvä, mutta se vaatii erikseen lukulaitteen, tabletillani niitä ei oikein ole helppo lukea. Ehkä vielä hankin lukulaitteen, mutta ne ovat varsinainen viidakko! E-kirjat mahdollistavat kyllä matkalle aikamoisten kirjapinojen mukaan ottamisen, joten niillä on ehdottomasti se hyöty.

5. Mikä kirja on vaikuttanut sinuun eniten? Miksi?

Pakko sanoa, että Ilmar Talven Suomen kansankulttuuri, koska se oli aikoinaan pääsykoekirjana.

6. Missä kirjallisessa matkakohteessa haluaisit käydä?

Kävin viime syksynä Pamukin Istanbulissa. Haluaisin ehdottomasti mennä Anna-kirjojen maisemiin Prinssi Edwardin saarelle! Kuka järjestäisi sinne matkan?

7. Minkä lajityypin kirjoja et missään nimessä lue?

Mitään scifiä, chick litiä, vampyyrikirjallisuutta tms. en lue.

8. Vaikuttaako kirjan ulkoasu osto- tai lainauspäätökseesi?

Ei juuri.

9. Mikä on mielestäsi kaunein tai vaikuttavin kirjan nimi?

Vaikea sanoa mikä on kaunein tai vaikuttavin, mutta esimerkiksi Viivi Luikin Seitsemäs rauhan kevät tai Historian kauneus. Myös Ulla-Leena Lundbergin Linnun siivin Siperiaan on hieno nimi. Oikeastaan kaikilla Andreï  Makinen kirjoilla on kaunis nimi. 

10. Mitä kirjaa suosittelet minulle?

Ehdottomasti W.G. Sebaldin Austerlitz!  

Tässä täytyy haasten hengessä haastaa joku, joten haastan tähän Allun Saksanmaalta ja Clarissan. Olisi mukavaa jos vastaatte näihin kysymyksiin: 

1. Millä kielellä/kielillä luet eniten? Onko eroja?
2. Mikä kirja on tehnyt sinuun vaikutuksen?
3. Mikä kirjannimi kuvaisi sinua/elämääsi?
4. Mitä lukeminen sinulle merkitsee?
5. Mikä on tällä hetkellä lempikirjailijasi`?
6. Mihin seikkailuihin kirja on sinut vienyt?
7. Katsotko kirjoista tehdyt elokuvat? 
8. Kerro kammottavin ja paras kokemus käännöskirjasta?
9. Minkä kirjan olet viimeksi jättänyt kesken?
10. Mitä kirjaa suosittelet minulle?

1 kommentti:

  1. Mukavaa, kun ehdit vastaamaan. Ja saman minäkin olen huomannut: meillä on osittain samanlainen maku kirjallisuuden suhteen. 7. kysymykseen olisin voinut vastata aivan samoin kuin sinäkin.

    Runokysymyksen taas kysyin, koska en itse nykyisin juurikaan lue runoja, mutta elämässäni oli aika, jolloin luin runoja tosi paljon. Lukioaikana kirjastossakin suunnistin aina ensimmäisenä runohyllyille. Rasa oli tuolloin yksi suosikkirunoilijoistani.

    E-kirjasta olen samaa mieltä kanssasi. Matkoille kyllä voisin ottaa lukulaitteen tai ladata kirjoja tabletille. Muuten suosin perinteistä kirjaa.

    Minäkin haluaisin matkustaa Prinssa Edwardin saarelle. Ja tosiaankin: Makinen kirjoilla on kauniit nimet.

    Sebaldin Austerlitzin olenkin lukenut. Todella upea kirja!

    VastaaPoista