Lukijat

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Miten selvitä Arlandassa?




Tai Arlandasta muualle  – ihan miten vain. Olen yleensä matkustanut Arlandaan ja Arlandasta vain Turku-Tukholma-Turku -väliä tai käyttänyt sitä ulkomaanlennolla vaihtokenttänä. Nyt ensimmäisen kerran matkustin sitä kautta sisämaan lennolle ja toivottavasti se ei tule toistumaan. Meno Tukholmasta Uumajaan sujui – pitkästä kävelymatkasta ja terminaalin vaihdosta huolimatta – ihan hyvin ja aikaa jäi vielä kulutettavaksi kirjakaupassakin.

Tulomatka Uumajasta Arlandan kautta Turkuun olikin sitten toinen juttu… Se olisi ehkä mennyt sujuvasti, mikäli kone ei jo lähtiessään Uumajasta olisi ollut jostain syystä niin myöhässä. Aikataulun mukaan normaalisti vaihtoaikaa olisi ollut reilu tunti, mutta nyt päästessäni koneesta kentälle, boarding oli jo lipun mukaan aloitettu. Ei riittänyt, että sisämaan lennolta terminaalista 1 piti vaihtaa ulkomaanlentojen terminaaliin 5, vaan vielä piti mennä toisen kerran turvatarkastuksen läpi. Lentoemännät kuuluttivat, että koska kone on myöhässä, niin ne, joilla ei ole kiire koneesta ulos, voisivat antaa tilaa kiireisille vaihtomatkustajille, mutta ei se toiminut. Jotkut vielä halusivat diskuteerata koneen ovella lentoemojen kanssa.

Arlandassa on jostain syystä hirveän huonosti opasteita ainakin silloin, jos kiireessä pitää vaihtaa terminaalita toiseen. Ostosmahdollisuuksiin kyllä oli viitosterminaalissakin hyvin panostettu, mutta ehkä niitä opasteita voisi laittaa hieman enemmän?

Ehdin lennolle “ihan hyvin”, sillä kaikki eivät olleet vielä ehtineet koneeseen,  joten nimeänikään ei oltu ehditty kuuluttaa, vaikka koneen lähtöaika oli jo ohi. Mutta en olisi tälle lennolle ehtinyt, jos olisin jäänyt jonottamaan turvatarkastukseen. Jonojen ohi päästi turvatarkastuksen henkilöstön porttia kontrolloinut henkilö. Onneksi olin laittanut matkalaukun ruumaan, joten tavaroiden tsekkaus kävi nopeasti.  Valitettavasti Tukholma-Turku -välillä ei ollut tarjoilua, sillä sitä olisin nyt kaivannut.

Ja miksi kävin Uumajassa? Osallistuin ICASS IV kongressiin People and Place, josta ei nyt tällä kertaa tämän enempää. IASSA:n sivuille tulevat avajaiset ja key note -luennot videoituina ja sieltä löytyy myös uusi IASSAn hallitus. Seuraava kongressi pidetäänkin sitten Arkangelissa vuonna 2021. 

Tässä kuitenkin kaksi kuvaa Uumajasta, jonka keskustaan kannattaa tutustua paremmin, kun katutyöt saadaan tehtyä. 






lauantai 3. kesäkuuta 2017

Transilvaniassa symposiumissa



Olimme maassa metsän takana eli Transilvaniassa, kuten alueen nimi kuuluu latinaksi. Unkariksi se on Erdély, romaniaksi Adreal sekä saksaksi Siebenbürgen. Tulemisia ja lähtemisiä käsittelevä – virallisesti Departure and Arrival: Migratory Processes and LocalResponses from Ethnographic and Anthropological Perspective – unkarilais-virolais-suomalainen symposium pidettiin toukokuussa Kolozsvárissa, Transilvanian pääkaupungissa, Karpaattien vuoriston liepeillä. Romaniaksi sitä kutsutaan nimellä Cluj-Napoca. Sinne oli Budapestista reilun kahdeksan tunnin ajomatka pikkubussilla. Tämä monivaiheisen historian omaava ja monikulttuurinen alue olikin sopiva pitopaikka monikulttuurisuutta käsittelevälle symposiumille. Monet romanialaisten ja unkarilaisten esitelmät käsittelivätkin Transilvanian historiaa ja sen vähemmistöjä. Muuten alueen historia ja nykyisyys tulivat esille ensimmäisen illan kaupunkikierroksella, jossa yksityiskohdat ja kronologiakin hävisivät jonnekin – ehkä korjattavana oleviin rakennuksiin ja katukiveyksiin…  






Transilvania ei ole koskaan ollut vain unkarilaisten aluetta, vaikka he olivatkin hallitsevissa asemissa ensimmäiseen maailmansotaan asti. Unkari menetti alueen  Trianon rauhan jälkeen Romanialle, mutta silti Unkari pitää Transsilvaniaa “omanaan”; toki siellä asuu yhä edelleen reilusti yli miljoona etnisesti ja kielellisesti unkarilaista. Unkarilaisten lisäksi Transilvaniaa ovat eri aikoina hallinneet mm. saksit. Alueen monikulttuurinen perintö on nähtävissä vielä tänään, sillä unkarilaisten, romanialaisten ja saksien lisäksi mm. juutalaiset ja romanit, slovakit, ruteenit ja muut ovat kuuluneet väestöön. Tämä näkyy myös uskonnollisessa historiassa; mm. symposiumpaikkamme, paikallisen etnologisen seuran eli Kriza János Ethnographic Societyn naapurissa oli entinen synagoga.  



Trianon rauha on Unkarille eräänlainen parantumaton haava, sillä silloin Unkari menetti alueestaan suuren osan. Transilvanian siirryttyä Romanialle sen unkarilaiset asukkaat muuttuivat hallitsevasta luokasta vähemmistöksi ja erilaisten sortotoimien kohteeksi. Sitä voisi sanoa eräänlaiseksi kansalliseksi häpeäksi, joka muistetaan ja josta muistutetaan. Tämän symbolinen häviö on nyt tietyllä tavalla nykyisen poliittisen eliitin hyväksikäyttämä, sillä heidän mielestään rajantakaisten unkarilaisten elämä ja asema on myös heidän asiansa ja nämä voivat ottaa itselleen myös Unkarin passin ja kansalaisuuden. Hyvää vaalikarjaa siis.  Toisaalta kun matkustaa Transilvaniassa, niin joka puolella – ja erityisesti kaupungissa – näkee Romanian lippuja. Enää ei sentään Kolozsvárin puistonpenkit olleet maalattuja Romanian lipun värein, kuten kuulemma kymmenisen vuotta sitten. Nyt penkit olivat harmaita.



Kansallisromanttisesti ajatellen tämä Transilvanian erikoinen asema vertautuu mielestäni Karjalaan, sillä vaikka Karjalaa ei halutakaan takaisin, kuten Transilvanian menetystä ainakin poliittisessa vallassa olevat itkevät, niin Karjala ja karelianismi Kalevalan laulumaineen ja kultakauden taiteilijoineen, se suomalaisten “juurten ja identiteetin” alkuperä, on verrattavissa siihen, mitä Transilvania merkitsee Unkarille. Se kansantaide ja elävä kansanperinne, kaikki arkaaisuus ja luonnonläheisyys… Monilla nykyunkarilaisilla on sukujuuria tai sukulaisia Transilvaniassa, ja se merkitsee myös eräänlaista etnografista preesensiä, jolta kielletään kehitys ja jonne voi mennä ihailemaan niin vanhojen kylien ja kaupunkien talonpoikaisarkkitehtuuria, kirkkoja ja kansantaidetta kuten taidokkaita käsitöitä ja keramiikkaa. Niitä toki myydään myös Budapestissä. Kotinsa pakolla jättäneiden Karjalan evakoiden kärsimykset täytyy yhä edelleen ottaa huomioon aivan kuten Transilvanian unkarilaisten menetykset.






Upeat puuportit, keskiaikaiset kirkot ja linnet sekä talonpoikaisarkkitehtuuri henkeäsalpaavinen maisemineen antavat kuvan aivan kuin aika olisi pysähtynyt. Me emme valitettavasti päässeet näihin tutustumaan, mutta sen sijaan matka kulki   kauniiden maisemien, kaukaa siintävien vuorien, lammaslaumojen, romanien mielikuvituksellisten palatsien ja useiden autonhajottamojen ohi. Autonhajottamojen paljous mietitytti meitä… Paluumatkalla pysähduimme Körösföön  kylässä ja näimme ulkopuolelta yhden unkarilaisen kirkon, mutta valitettavasti emme päässeet sinne. Kylätien molemmin puolin oli sijoitettu turisteja varten myymälöitä, joissa myytiin keramiikan ja käsitöiden lisäksi mm. Draculan kuvia ja puutarhaan laitettavia satuolentoja, puutarhatonttujen värikkäitä sukulaisia.  




Kolozsvárin kaupunkikierroksella paikan historian ja sen eri rakennusten vuosiluvut ja yksityiskohdat vain vilisivät. Kävimme kierroksen lopuksi Pyhän Mikaelin kirkossa, joka on yksi kaupungin tärkeimpiä matkailukohteita. Se on peräisin 1300-1400-luvuilta. Edessä olevalla torilla on “kuningas Mihailia ja hänen koiraansa  Rexiä” kuvaava patsas – kuten meille tämä matkailijoista(kin) kertova vitsi kerrottiin.



Teimme ekskursion Kolozsvárin lähellä sijaitsevaan Salina Turdan museoituun suolakaivokseen, joka on peräisi jo 1600-luvulta. Tutustuimme sen pitkiin maanalaisiin tunneleihin, suolasta tehtyyn alttariin ja entisiin koneisiin, joilla suola nosteettiin satojen metrien syvyydestä. Kaivoksen pohjalla oli suolajärvi saarineen. Järvellä soutelua varten saattoi vuokrata kiikkerän veneen. Hukkumisesta ei kuitenkaan ollut pelkoa, sillä suolajärveen ei kai voinut vajota – eikä veneen vuokraajille tarjottu pelastusliivejä suojaksi.  





Kaivoksen eteisaulassa oli kone, josta saattoi ostaa kuivattua kinkkua, johon oli käytetty paikan suolaa ja kinkku oli kypsytetty Salina Turdassa. Voisikohan kuivalihaa myydä vastaavasti hotellien auloissa olevista automaateista?



Salina Turdan lisäksi olisi voitu käydä vaikka jossakin Transilvanian unkarilaisessa kylässä, mutta ajoimme lounaan jälkeen Kolozsváriin, josta löytyi mukavia kuppiloita ja kauppoja.  Transilvaniaan ja Kolozsváriin voisi tulla toisenkin kerran. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ollutkaan käsitellä symposiumissa pidettyjä esitelmiä, sillä ne ilmestyvät ensi vuonna kirjana ja sitä ennen tieteellinen kertomus symposiumista julkaistaan seuraavassa Ethnologia Fennicassa.  Puolin ja toisin esitelmät antoivat ajattelemisen aihetta, vaikka joistakin esitelmistä kaipasin asian parempaa taustoittamista. Järjestäjinä olivat Kriza János Ethnographic Society, Magyar Néprajzi Társaság (Unkarin kansatieteellinen seura) ja Néprajzi Múzeum (Etnografinen museo). Köszönöm szépen! 

Vas. Kriza János Ethnographic Societyn johtaja Jakab Albert Zsolt, Budapestin etnografisen museon johtaja Lajos Kemecsi ja Unkarin kansatieteellisen seuran sihteeri Timi Bata.

Kaupungissa asuva Enikö Molnár Bodrogi, joka opettaa suomea ja meänkieltä paikallisessa yliopistossa.  Kiitos, että tapasin sinut täällä!





lauantai 27. toukokuuta 2017

Kiirunan keskusta muuttaa



Nyt se tapahtuu ja sitä on odotettu vuosia, osa surullisina, osa innoissaan, osa uteliaina. Nimittäin Kiirunan kaupunki muuttaa ja samalla 6 000 asukasta joutuu myös muuttamaan. Se tarkoittaa sitä, että nykyisen kaupungin keskustan alueelta puretaan noin 3 000 asuntoa ja rakennusta, kuten esimerkiksi Kiirunan kaupungintalo. Pieni osa rakennuksista siirretään vuosien poliittisen ja muunkin diskuteeraamisen jälkeen uuteen kaupunkikeskustaan Tuolluvaaraan.


Kaupunkia hallitsee valtava jätevuori. Kaikki alkoi 2000-luvun alusta, kun kaivosyhtiö LKAB, joka on samalla melkein yhtä kuin Kiirunan kaupunki, ilmoitti sortumavaarasta. Maanalainen kaivos laajenee koko ajan ja vielä nykyisen kaupungin keskustaan pain. Samalla maa halkeilee ja sortuu kaupungin keskustan ja kaivoksen välillä. Useita kymmeniä senttejä levät sortumaurat näkyvät selkeästi sekä luonnossa että maastosta otetuissa kuvissa. Sortumia syntyy, kun kaivettavan malmin tilalle tuodaan muuta maa-ainesta.  

Malmisuoni menee 60 asteen kulmassa suoraan kohti kaupunkia ja sen alle. Malmi on niin arvokasta, että sen tilalta voidaan siirtää kokonainen kaupungin keskusta, joten vuonna 2014  LKAB ja Kiirunan kaupunki tekivät sopimuksen muutosta. Samalla uuden ja uuteen paikkaan sijoitettavan kaupungintalon rakentaminen käynnistyi arkkitehtikilpailun jälkeen. Rakentamissuunnitelmista ja arkkitehtikilpailuista oli näyttelyitä sekä “vanhalla” kaupungintalolla että keskustassa olevissa LKAB:n tiloissa. 




Kaivoksen lähellä sijaitseva kaupunginosa on jo nyt kokenut valtavia muutoksia, sillä osa taloista on jo purettu ja nyt ensimmäinen kulttuurihistoriallisesti arvokas – ja tietojen mukaan 82 tonnia painanut – asuinrakennus on siirretty uuteen paikkaan.   Tätä ennen on jo siirretty kunnallistekniikka, rautie asemineen sekä E10-maantie.  Siirrettäväksi määritellyt 21 rakennusta ovat historiallisia ja 1800-luvun lopulta, näiden joukossa on mm. Kiirunan kaunis puukirkko sekä kaivoksen ensimmäisen johtajan huvila. Kaiken kaikkiaan Kiirunan siirtäminen koskee arvioiden mukaan 6 000 ihmistä.  Toisen kaivoksen alta siirrettävässä Jällivaaran Malmivaarassa siirretään 30 rakennusta.
 
Taustalla oleva kirkko siirretään - nähtävästi paloina.
Keskustan asuntoja.
Asuinpaikan muutos eli talojen purkaminen, muuttaminen ja uusiin asuntoihin muuttaminen ei ole tapahtunut aivan hiljaa LKAB:n maksamasta “reilusta” 25 prosentin lisäkorvauksesta huolimatta, sillä joidenkin mukaan vanhasta asunnosta saadulla summalla ei vastaavaa uutta saa. Ja miten muuttaa yhteisöllisyys, sukulaisuus- ja tuttavuussuhteet sekä sosiaalinen ympäristö samalla?  Miten nämä korvataan? Tämänkin vuoksi muutosprojekti on suunniteltu hitaaksi, jotta uuteen kaupunkiin ja asuinalueeseen voidaan mukautua paremmin.

LKAB eli Luossavaara-Kiirunavaara aktiebolag on vuonna 1890 perustettu rautakaivosyhtiö, jonka omistaa Ruotsin valtio. Sen liikevaihto oli viime vuonna 16 miljardia kruunua ja liikevoitto ennen Kiirunan kaupungin muuttokustannuksia 4 miljardia kruunua. Tällä kansainvälisellä yhtiöllä on työntekijöitä 13 maassa ja heistä 2100 Kiirunassa. Kiirunan kaivos on työllistänyt paljon väkeä sekä Suomesta että muualta Tornionlaaksosta.  Tiedot täältä. Sieltä löytyy myös video talon siirtämisestä. (Lehti on maksumuurin takana.)

Kaupungintalon alakerran näyttelystä.
Purettavan kaupungintalon ovenrivat.
Kaupungintalon torni siirretään, ei itse taloa.
Kiiruna on syntynyt kaivoksen vuoksi, mutta mihinkään erämaahan se ei ole syntynyt, vaan saamelaisten ja porojen asuttamalle alueelle. Kiirunasta ja LKAB:sta voi lukea mm. Kiirunassa syntyneen Åsa Larssonin kirjoittamasta dekkarista Uhrilahja, Till offrer åt Molok, jossa yhtenä henkilönä on Kiirunan kaivoksen ensimmäinen johtaja Hjalmar Lundbohm. Kirja kertoo myös kaivoksen ja sen johtajien vallasta. Tämä Lundbohmin kulttuurihistoriallinen huvila on siis siirrettävien rakennusten listalla. 

Kävin viimeksi Kiirunassa kesällä 2015 ja silloin satoi ja oli sumuista kuten kuvistakin näkee.